Remontoi kissojen kanssa

Töpöhäntäiset ystävämme ovat aina suureksi avuksi. Se tuli todistettua viime viikonloppuna kun Kontiolahdella starttasi makuuhuoneen remontti. Remonttia oli suunnitteltu pitkään ja hartaasti kuin Iisakin kirkkoa. Oiva apu tarjoutui meidän joka paikkaan nenänsä työntävistä bobbareista.

20130712_kissaremontti_002

Suurin työ oli tietysti vanhojen tapettien irrottamisessa. Siihen hommaan ryhtyi Pipsa.

20130712_kissaremontti_003

Pala palalta homma eteni siihen vaiheeseen että ihmisolennolta paloivat hermot, mutta Pipsasta homma pysyi silti vielä riittävän mielekkäänä.

20130712_kissaremontti_004

Karvaväki ihmetteli yhtä ihmekonetta, mutta edellinen käyttäjä oli unohtanut palauttaa täyttöaukon korkin, jonka vuoksi tapetin irroitushöyryt työntyivät väärästä paikasta ulos. Päätimme yksimielisesti hylätä vekottimen ja jatkaa perinteisin menetelmin.

20130712_kissaremontti_005

Simppu ajatteli että onpas iso kuppi ja käski Pipsan maistaa siitä vähäsen vettä…

20130712_kissaremontti_006

20130712_kissaremontti_007

Välillä apuarmeija leputti aivojaan sekä keräsi voimia ihan noin muuten vain. Lepopaikan piti kuitenkin olla lähettyvillä ihan kaiken varalta, jos joku vaikka sattuisi tarvitsemaan apua.

20130714_kissaremontti_010

Kolmantena päivänä koko sakki alkoi jo ihmetellä että mikä tässä maksaa, miten tämä voi kestää näin pitkään.

20130714_kissaremontti_009

Onneksi loppu alkoi viimeinkin häämöttää ja itse vastaava rakennusmestari Marsukainen saapui paikalle suorittamaan lopputarkastuksen.

20130714_kissaremontti_011

Advertisement

Tessa’s cats

Monien suomalaisten rotukissojen luottokuvaaja on latvialainen Tessa eli oikealta nimeltään Ludmila Pankova. Useimmiten Tessan tapaa näyttelyissä ympäri Suomea sekä ulkomailla. Tessalla on ilmiömäinen kyky saada otettua valloittavia kuvia kissoista sekä muista lemmikeistä ja hänen töitään voi ihailla usein mm. Kissa -lehdessä.

Kurittomien porukka hakeutuu sopivan paikan tullen aina Tessan kuvauksiin. Toukokuun loppupuolella Tampereen näyttelyn yhteydessä Tessa kertoi, että hän haluaisi ottaa ulkokuvia Kuriilien Bobtaileista omaa kissakalenteriaan varten, jota hän on julkaissut vuodesta 2012. Mannekiineiksi oli valittu lyhytkarvainen versio Kuriilien Bobtaileista Simppu (Rakushka Island Julapp) vuodelle 2014 ja punainen ”paholaisemme” Marski  (Marmelad Island Julapp) hyvissä ajoin vuodelle 2015. Kuriilien Bobtailit esiintyy Tessan kalenterissa nyt ensimmäistä kertaa.

Ulkokuvaus tuntemattomassa paikassa osoittautui haastavaksi ensisijaisesti kissoille sekä vahdissa olevalle porukalle, mutta Tessan ammattitaidon ja nopean toiminnan ansiosta hän onnistui nappaamaan mukavia kuvia Simpusta.

Näin Simpusta tuli Miss July 2014. Alla on joitakin otoksia kalenteria varten. Oikea kuva on sitten varsinaisessa kalenterissa.

20130526_simppu kalenteri2014_001

20130526_simppu kalenteri2014_003

20130526_simppu kalenteri2014_005

Tässä on myös maininta kuvauksista, mutta valitettavasti vain venäjänkielisenä Tessan LiveJournalissa Kuriilien Bobtailien kalenterikuvauksista (klikkaa linkkiä).

Valitettavasti Marmelad ei ollut yhtään kuvaustuulella ja häipyi paikalta heti ensimmäisen otoksen yhteydessä. Tessan nopeus oli myös tässäkin yhteydessä valttia ja hän sai napattua kuvan meille takatassullaan ”vilkuttavasta” Marskista.

20130526_marski kalenteri2014_001

Kiitämme Tessaa kaikista ihanista kuvista mitä hän on ottanut Kurittomista vuosien varrella. Julkaisemme Tessan ottamia sekä vanhoja että uusia kuvia blogin tulevissa jutuissa.

Kalenterin voi tilata meiltä osoitteesta kuritoncattery(at)gmail(.)com (tilaukset heinäkuun loppuun mennessä) tai suoraan Tessalta lähettämällä tilauksen osoitteeseen tessochka(at)gmail(.)com otsikkoviestillä ”Calendar-2014”.

Kalenterin hinta on 15 euroa + lähetyskulut.